
HEI, MUKAVA TUTUSTUA!
Olen Janina, yrittäjä, muotoilija ja graafinen suunnittelija MakeaDesignin takana.
Olen aina ollut kiinnostunut luovasta tekemisestä. Jo pienenä tyttönä piirtelin lemmikkikanieni muotokuvia ja maalasin kankaalle kotiseutuni rakasta maalaismaisemaa. Haaveenani oli tuolloin olla aikuisena joko kirjailija, eläinlääkäri tai taiteilija.
MakeaDesign syntyikin rakkaudesta visuaalisuuteen ja kaiken kauniin luomiseen. Pidän työtäni monipuolisena ja tunnen olevani unelma-ammatissa, uskon sen välittyvän myös asiakastöissäni. Olen ollut yrittäjänä vuodesta 2013 suunnitellen logoja ja yritysilmeitä sekä yksityihenkilöille kutsukortteja ja printtimateriaaleja tärkeisiin tapahtumiin.
Luovan työni ohella viihdyn luonnossa, josta ammennan inspiraatiota. Minut saattaakin bongata lähimetsän maastoista tai vaikkapa telttailemasta jostain Suomen kansallispuistosta. Lempiurheilulajini ovat jooga ja tennis, uusin villitykseni on maastopyöräily. Rakastan matkustamista uusiin paikkoihin, suosikkikohteeni on Italian Alpit. Haaveilen, että joku päivä kotitoimistossani minua viihdyttää oma kissa.
Onko sinulla pieniä tai suurempia unelmia, joiden toteuttamiseen kaipaat apua? En malta odottaa, että kuulen sinusta, tulemme varmasti hyvin juttuun!
MIKSI VALITA MAKEADESIGN?
ASIAKASLÄHTÖISYYS
JA YSTÄVÄLLISYYS
Minulla on asiakaslähtöinen ote suunnitteluun, otan huomioon tarpeesi ja pidän sinut tiiviisti mukana projektissa. Pääset näkemään luonnoksia, antamaan palautetta ja vaikuttamaan myös lopputulokseen. Olen ystävällinen kumppani yrityksellesi ja yhteistyö kanssani on rentoa ja mukavaa.
MINIMALISTUUS
JA MONIPUOLISUUS
Uskon, että suunnittelussa vähemmän on enemmän. Lähimpänä sydäntäni onkin minimalistinen tyyli harkituilla yksityiskohdilla, jolloin lopputulos on selkeä ja ajaton, mutta silti persoonallinen. Jokainen yritystarina on kuitenkin uniikki ja vahvuuksiani onkin kyky muuntautua kunkin asiakasprojektin mukaan.
INTOHIMO
JA ROHKEUS
Lähden aina jokaiseen projektiin aidolla innolla ja mielenkiinnolla mukaan. En koe olevani luonteeltani kovinkaan rohkea tai räiskyvä, mutta suunnittelun saralla uskallan kokeilla rohkeasti erilaisia ratkaisuja ja rikkomaan rajoja sopivassa suhteessa, jotta sinun yrityksesi persoona ja tarina erottuvat edukseen.

MUUTAMA FAKTA MINUSTA
PIDÄN
- Syksyn kirpeistä aamuista ja väreistä
- Paksuista kirjoista ja mielenkiintoisista tarinoista
- Suomalaisesta ja skandinaavisesta designista
- Vesisateesta, myrskyistä ja runsaslumisista talvista
OLEN MYÖS
- Kouluttautunut sisustussuunnittelijaksi ja lifestylemuotoilijaksi
- Työskennellyt häävalokuvaajana muutaman vuoden
- Luonteeltani positiivinen, rauhallinen, ystävällinen – ikuinen luonnonlapsi
OLEMMEKO JO INSTAGRAM-TUTTUJA?
Klikkaa MakeaDesignin Instagramiin, niin näet aina uusimmat projektini!